NUTS Karhunkierros 31 km 2018

Lähdin Karhunkierrokselle 2018 hakemaan revanssia viime vuodesta. Silloin sama 31 km matka oli vähällä jäädä kesken vatsaongelmien takia. Käytin viime vuonna taipaleeseen karvan verran alle yhdeksän tuntia. Lumi ei onneksi haitannut, kun meille viimeisten joukossa maaliin tuleville oli valmiiksi tallattu baana hangessa.

Tämän vuoden Karhunkierros oli lähes kaikin tavoin edellisen vastakohta. Sää oli lähes täydellinen ja polku loistavassa kunnossa. Itse en hetkeäkään epäillyt maaliin pääsemistä, vaan lopun mäkiä lukuunottamatta nautin aidosti matkasta.

Ennen starttia

Kisapäivän aamu valkenee aurinkoisena ja lämpimänä mutta tuulisena. Olemme saapuneet Rukalle edellisenä iltana, hakeneet numerot, syöneet ja leväänneet. Vaatteet on valittu ja reppu pakattu, joten lauantaiaamupäiväksi ei jää muuta tekemistä kuin jännittää strattia. Pienen pohdinnan jälkeen päädyin lähtemään matkaan kesävaatteissa, mutta pakkaamaan varalta juoksutakin reppuun. Evääksi lähtee Nuuksiossa hyväksi todettu setti: runsaasti vettä, geelejä, suklaata ja sipsejä.

Lähden hyvissä ajoin ennen bussin lähtöä pyörähtämään kisatorille ja satun paikalle, kun Samba Trail Running Clubin Ossi Kokkonen saapuu 160 kilometrin matkalta heittäen kärrynpyörän maaliviivan yli. Bussissa juttelen ensi kertaa Karhunkierrokselle lähdössä olevan naisen kanssa, jolle yritän antaa viime hetken vinkkejä sen minkä osaan. Juumassa jää sopivasti aikaa verrytellä hetki nurmikolla ja jonottaa bajamajaan ennen lähtöalueelle ryhmittymistä.

Juuma-Basecamp

Jättäydyn tahallaan lähtöryhmän häntäpäähän, koska tiedän aloittavani rauhallisemmalla vauhdilla kuin monet muut. Sen seurauksena saan odotella hyvän aikaa, kun ryhmä muuttuu jonoksi nurmikentältä kapealle polulle siirryttäessä. Ruuhka kuitekin helpottaa pian letkan venyessä luonnostaan riippusiltojen ylityksissä.

Ensimmäiset kilometrit tuntuvat hieman tahmeilta ja hengitys ei kulje kunnolla. En kuitenkaan hätäänny, koska samaa on tapahtunut useilla viimeaikaisilla treenilenkeillä. Muutaman kilomerin jälkeen kroppa alkaa lämmetä ja hyvä juoksurytmi löytyä.

Alkukesäinen Oulangan kansallispuisto näyttää parhaita puoliaan. Reitin varrella vaihtelevat vehreä metsä, sinisenä kuohuvar kosket ja auringossa kylpevät suomaisemat. Pian lähdön jälkeen vastaan tulee pinkeillä numerolapuilla ja possu-asuilla varustautunut polttariporukka, joka kannustaa äänekkäästi. Välikevennys herättää hilpeyttä juoksijoissa.

Saavun ensimmäiseen huoltoon omalla mittapuullani reippaassa 1:40 ajassa. Haukkaan banaania ja sipsejä ja täytän vesisäiliön. Ensimmäistä ultramatkaansa taittava Lotta osuu huoltoon samaan aikaan, ja vaihdamme tsempit.

Basecamp-Konttainen

Huollosta matka jatkuu vähän matkaa metsäautotietä pitkin ja siirtyy sitten takaisin poluille. Viimeksi vaikeudet alkoivat pian ensimmäisen huollon jälkeen, mutta nyt oloni on erimomainen. Eväät uppoavat hyvin ja mielialani on korkealla.

Reitillä on kaikkien matkojen juoksijoita. Juoksen välillä yksin, välillä jään roikkumaan sopivaa vauhtia etenevän letkan perään. Samanvauhtista juoksuseuraa löytyy yllättävän usein, ja välillä ohitan pidempien sarjojen juoksijoita, joilla matka alkaa jo selvästi painaa. 160 kilometrin taivaltajat erottaa helposti monotonisesta askeleesta ja lasittuneesta katseesta.

Etenen mukavan reipasta tahtia 18 kilometrin paikkeille asti, mistä alkaa loiva nousu kohti loppumatkan vaaroja ja tuntureita. Ylämäissä vaihdan suosiolla kävelyyn, vaikka jalka nouseekin edelleen kevyesti. Muistelen viime vuotta, jolloin nämä kilometrit olivat tuskaisen pitkiä. Nyt matka ei tunnu painavan lainkaan ja energiaa riittää.

Kuuntelimme edellisenä päivänä automatkalla tsemppibiisejä, ja hyräilen niitä mielessäni.

Mul ei ollu mitään muut kun mahdollisuus
ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa

Konttaista edeltävissä pienemmissä terävissä nousuissa askel alkaa painaa sen verran, että en enää uskalla niiden jälkeen juosta teknisimpiä kohtia tasaisellakaan. Olen edelleen tukevasti kiinni tavoiteajassani, ja haluan mieluummin varmistaa ehjänä maaliin pääsyn kuin yrittää viilata sekunteja loppuajasta nilkan nyrjäyttämisen uhalla. Kannustan itseäni ajattelmalla pian koittava huoltotaukoa ja sitä, kuinka paljon paremmassa kunnossa olen kuin viime vuonna.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin,
teen vastoinkäymisistä voimaa.
Katse eteen ja suupielet ylöspäin
antaa tulla, kestän kyllä,
periks en tuu antamaan.

Konttaisen nousu laittaa niin jalat kuin keuhkot tiukille, mutta sen jälkeen ei tarvitse kuin lasketella lyhyt alamäki huoltoon. Saavun Konttaisen väliaikapisteelle yli tunnin viime kertaa nopeammin.

Konttainen-Ruka

Tapaan Konttaisen huollossa 53 kilometriä juoksevan ystäväni, jolla on niin paljon menohaluja, että hän katoaa pian ensimmäiseen ylämäkeen. Omissa jaloissani mäkien kiipeäminen alkaa jo tuntua, ja vauhtini hidastuu selvästi, kuten olin toki ennakoinutkin. Vilkuilen kelloa ja yritän laskea paljonko minulla on aikaa jäljellä seitsemän tunnin alitukseen. Kivikkoiset ja jyrkät alamäet eivät tunnu juuri ylämäkiä paremmilta, mutta harvat tasaiset pätkät pystyn sentään edelleen juoksemaan.

Valtavaaran rinnettä kiivetessä muistelen taas tsemppibiisejäni:

Mä tiedän mitä teen,
on selkeet tavoitteet,
ja nyt mun enää täytyy jaksaa.

Yritän kääntää huomion pois särkevistä jaloista vääntelemällä lyriikoita

Vaikka mäet väsyttäis
ja moni Konttaisen huoltoon jäis,
mä tiedän et mun täytyy jaksaa.

Moni muukin kulkee viimeisiä mäkiä sekä ylös että alas silminnähden jäykällä askeleella ja sauvoihin nojaillen. Ohittelen joitakin juoksijoita ja vielä useamman päästän ohi. Tiedän, että voisin tehdä etapista itselleni helpon pysähtelemällä tasaamaan hengitystä ja ihastelemaan maisemia. Päätän kuitekin painaa eteenpäin sen, mikä vielä irtoaa, kutosella alkavan loppuajan toivossa.

Viimeisessä Rukatunturin nousussa tuntuu todella, todella pahalta, mutta tiedän matkan maaliin vähenevän askel askeleelta. Huipulla on kannustajia, jotka huikkaavat: ”Tästä ei ole nousua enää, vain alamäki maaliin!” ”Ihanaa, olemme pelastuneet!” vastaan.

Yritän vaihtaa alamäessä taas juoksuun, mutta jalat ovat kerta kaikkiaan liian kipeät ja jäykät. Tasaisella maalisuoralla saan vielä puristettua pienen loppukirin. Juoksen punaiselle matolle ajassa 6:55, yli kaksi tuntia nopeammin kuin viime vuonna.

Jälkipeli

Karhunkierros 2018 sujui paremmin kuin uskalsin odottaa. Tällä kertaa matka ei ollut vain kamppailua maaliin selviämisestä, vaan sain käydä itseni kanssa keskusteluja vauhdinjaosta ja tavoiteajasta. Lopun vaativia nousuja lukuunottamatta matkanteko tuntui kevyeltä ja aidosti mukavalta. Pysyin Nuuksion maratonin pohjalta laaditussa suunnitelmassa vauhdinjaon, tankkauksen ja varusteiden suhteen, ja se toimi.

Nyt pari päivää myöhemmin jalat tuntuvat yllättävän hyviltä. Ilmeisesti hotellihuoneella nautittu pizza ja skumppa laittoivat palautumisen hyvin käyntiin. Häiritsevin matkamuisto on pari vaatteista jäänyttä hiertymää – ensi kerralla siis vaseliinia peliin.

Syksyn Vaarojen maratonia varten tunkkausta on pakko harjoitella lisää. Karhunkierroksella mäkikunto riitti juuri ja juuri Rukalle asti, ja Kolilla matkaa on kymppi enemmän. Juoksuinto ei suinkaan vähentynyt Kuusamon metsissä – en malta odottaa päästä taas treenaamaan.

 

Kursivoidut lainaukset Elastinen: Eteen ja ylös, Täytyy jaksaa.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”NUTS Karhunkierros 31 km 2018

  1. Päivitysilmoitus: Treenivuosi 2018 – Sisunainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s