Fuck it list

Törmäsin netissä käsitteeseen fuck it list – bucket list’in vastakohta. Fuck it list on lista asioista, joille aiot haistattaa pitkät tai joita ei ainakaan aio tehdä. Miten loistava konsepti, oli ensimmäinen ajatukseni. Uudenvuoden lupausten sijaan tein fuck it listin ensi vuodeksi.

Fuck it list 2019

Tukka putkella paikasta toiseen ryntäily. Vähän ennen joululomaa hosuin töissä koko päivän minuuttiaikataululla, ja kun viimein, jo hieman myöhässä, olin lähdössä toimistolta lenkkitreffeille, pudotin vauhdissa kahvipannun lattialle. Sitten vasta olinkin myöhässä. Kiire ruokkii helposti kiirettä, kun asioihin menee enemmän aikaa ylimääräisen sähläämisen vuoksi. Aion opetella varaamaan ylimääräisen viisi minuuttia tai vartin paikasta toiseen siirtymiseen ja välttämättömiin askareisiin, kuten lounaan syömiseen. Silläkin uhalla, että se tarkoittaa vähän kesken edellisestä palaverista lähtemistä tai sitä, että joku sähköposti jää lukematta tai meseviesti vastaamatta.

Somen päämäärätön selailu. Olen jo asentanut itselleni kaikkiin mobiililaitteisiin sovelluksen, joka muistuttaa, milloin päivän ruutuaikani on täynnä. Huomaan aivan tarpeettoman helposti tarttuvani puhelimeen tai tablettiin, jos olen hetkenkin pitkästynyt tai epätietoinen, mitä tekisin seuraavaksi – pahimmillaan jopa silloin, kun oikeasti haluaisin keskittyä johonkin ympärillä tapahtuvaan. Vastedes avaan älylaitteet vain aivan erityisestä syystä ja suljen ne heti, kun asia on hoidettu.

Pikkuasioista stressaaminen. Tunnen usein aivan turhaan huonoa omaatuntoa viikkaamattomista pyykeistä tai pälyilen lenkillä, huomaako joku minun taas vaihtaneen kävelyyn – ketä ihan oikeasti kiinnostaa? Elämässä on hyvin harvoja asioita, jotka on oikeasti pakko. Nekin asiat, jotka koemme pakollisiksi, ovat useimmiten valintoja kahden asian välillä – arvostatko enemmän siistiä kotia vai sitä, että ehdit rentoutua pitkän päivän jälkeen? Yritän jatkossa entistä tietoisemmin olla ottamatta paineita asioista, jotka eivät ole aidosti minulle merkityksellisiä.

Töiden priorisoiminen muun elämän ohi. Olen lähtökohtaisesti sitä mieltä, että työ on väline vapaa-ajan rahoittamiseen. Silti liian usein skippaan taukojumpan tai välipalan, koska pitää saada tämä esite valmiiksi, ja töiden jälkeen olen liian väsynyt kyselemään ystäviä kahville, koska kaikki muutkin tekee ylipitkää päivää, niin kyllä minunkin kuuluu. Väsyneenä en ole edes hyvä työntekijä. Loman jälkeen töihin palattuani aion pitää kiinni tauoista, työajoista ja työtahdin pysymisestä inhimillisenä – ja opetella tarpeen mukaan sanomaan juuri nyt ei valitettavasti onnistu.

Kuvat otettu joululoman aikana lenkeillä. Kiva maisema on ehdottomasti pätevä syy kaivaa puhelin eteen ja vaihtaa kävelyyn.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s